Ithaca Falls

Ithacan vesiputousten kruununjalokivi ja ylpeys ovat näyttävät Ithacan putoukset. Niille pääsee East Fall Streetin ja Lake Streetin risteyksen kohdalta, kaupungista päin tultaessa juuri ennen siltaa. Penkereessä on maamerkkinä suuri putkenaukko, jonka luulen liittyvän jollain tavalla mäen päällä olevaan, hylättyyn asetehtaaseen.

Putoukset onnistuvat tekemään vaikutuksen joka kerta kun niitä tulee lähdettyä katsomaan. Ihmisten pöyristyttävästä välinpitämättömyydestä luonnonihmeitä kohtaan kertoo paljon se, että näiden mahtavien putousten partaalle rakennettiin aikoinaan asetehdas, jonka  miehet harjoitusammunnoillaan saastuttivat koko putouksen pohjan lyijyllä. Tehtaan mentyä konkurssiin, aluetta on siivottu lyijystä aika mielipuolisten kustannusten edestä.

Putouksen ulkoasu muuttuu viehättävällä tavalla eri olosuhteissa. Keväällä putouksen ympäristö on todella karun näköistä, kun aurinko porottaa kuolleenharmaille rotkonseinämille. Korkeintaan joku haukka leijaa putousten yllä saalistamassa. Pakahduttavilla helteillä putous on aivan ihana jättimäinen tuuletin, jonka katveessa voi nauttia auringon paahtamalle iholle laskeutuvasta vesihunnusta. Rannoilla voi nähdä juomaan tulevia pesukarhuja tai rantamatalikossa sitkeästi päivystävän sinihaikaran. Pääsimmepä kerran ihastelemaan “Robinsonin ja Perjantain” vastarannalla järjestämää primitiivistä musiikkiesitystäkin, jossa herra “Perjantai” soitteli rumpusooloja puupalikoilla, luurangonlaihan “Robinsonin” koittaessa pitää hymyään pyllyssä. Kerran näin erään pukuun ja kravattiin sonnustautuneen miehen istuvan ainakin tunnin meditoimassa lootusistunnassa putouksen partaalla.

Syksyisenä kuumankosteana yönä putous voi olla usvan peittämä kummitusputous, jonne hiipijöitä vähintäänkin jännittää, etenkin jos sieltä kuuluu karmaisevaa ulinaa. Edellisenä talvena putouksille muodostui puolestaan jäämyrskyn jälkeen ihmeellinen kimaltava jäämaailma, jota olisi voinut kuvata loputtomiin, elleivät sormet olisi menneet aika äkkiä tunnottomiksi. Tänä talvena taas pääsin kovien pakkasten ansiosta näkemään sen ihmeen, että putoukset olivat umpijäässä.

Ithacan putoukset ovat sormijärvillä matkaileville ihan ehdoton käyntikohhde. Sinne kannattaa ottaa hyvät eväät ja piknikviltti mukaan.

Taughannock Falls

Ithacan lähimaaston pisin rotko ja korkein putous on Ulysseksen alueella sijaitseva Taughannock Falls. Putous on korkeudeltaan 66 metriä ja yksi korkeimmista kalliovuorten itäpuolella, Niagaraakin korkeampi. Rotko ei ole jääkauden aikaansaannosta, vaan vesivirrat ovat kovertaneet sen kalkkikiviseinämien keskelle.

Putousten juurelle pääsee helppokulkuista kävelytietä pitkin ja se on suosittu käyntikohde. Kesäisin ihmiset kahlailevat pitkin rotkonpohjaa ja uivat veden kovertamissa matalissa altaissa.  Itse putouksessa ei kivivyöryvaaran takia saa uida, mutta jotkut uivat kuitenkin ja vartijat käyvät tiuhaan hätistelemässä porukkaa pois altaasta. Itseä ei uiminen siellä ole innostanut, sillä hapertuvilta kallioilta ropisee tavaraa veteen tasaisin väliajoin. Seinämältä romahtaneen kivivyöryn alle on jäänyt kertaalleen joku itsesuojeluvaistoton perhekin (yksi kuoli, muut loukkaantuivat vakavasti), jonka oli pitänyt välttämättä päästä tiirailemaan putousta ihan vierestä.

Kovilla helteillä rotkonpohja sitten kuivuu kokonaan ja putouksen jo muutenkin kapea vesisuihku muuttuu tuskin näkyväksi kissinliruksi. Veden virtausta säädellään kesäisin patoluukuilla.

Reitti on auki myös talvella, jolloin amfiteatterimaisella rotkonperukalla oleva putous muodostaa hienon jääseinämän. Mikäli talvella putouksessa on yhtään virtausta, valokuvaaminen on melkein mahdotonta ja vähintäänkin epämiellyttävää. Jäätävä vesisumu peittää kameran linssin hetkessä ja sormet muuttuvat hetkessä kalikaksi. Syksyllä puolestaan saa hyvin maalauksellisia kuvia, kun rotkonreunamien puut leimuavat komeissa ruskaväreissä.

Putoukset voi myös kiertää sen reunamilla metsissä mutkittelevaa kävelyreittiä pitkin. Putousten oikealla seinämällä on leirintäalue ja putouksen kuvaamiselle otollinen näköalapaikka. Putousten yläpuolella olevan maljamaisen laakson yli kulkee silta ja olen usein pohtinut mahtaisiko jostain peräti päästä sinne alas. Yhtään ihmistä en ole siellä nähnyt, joten tuskinpa lienee muita vaihtoehtoja kuin seinäkiipeileminen. Olen tosin jostain lukenut, että olisi siellä putousten ylpäässä joku hurja käynyt istumassa ja heiluttelemassa reunan yli varpaitaan. Toisella puolen siltaa ovat sitten Taughannokin ylemmät putoukset, joissa vesi putoaa jyrkästi kivikirnuun.

Taughannock Creek laskee Cayugajärveen, jonka rannalla on suuri puisto. Siellä uiminenkin on ihan luvallista. Puiston pääsymaksu on kesäisin 7 dollaria per auto, joten sinne kannattaa mieluummin pyöräillä tai jättää auto näköalatasanteelle ja kävellä.