Kämpässämme on runsaasti hämähäkkejä. Ei siinä mitään, minähän pidän hämäreistä. Kyllä ne minun puolestani tänne sekaan mahtuvat niin kauan kun vain ovat asukkaille vaarattomia, eivätkä kääräise koko kämppää silkkinaruilla lahjapakettiin. Tosiasia kuitenkin on, että Pohjois-Amerikasta ja jopa tältä kyseiseltä alueelta löytyy muutamia myrkyllisiä hämähäkkejä. Ei nyt mitään saletisti tappavan vaarallisia, mutta semmoisia joiden puremasta saattaa koitua huomattaviakin ikävyyksiä, kuten paikallista kuolioitumista ja rajuja hermostollisia oireita. Joissain tapuaksissa tosin jopa hengenmenokin. Tällaisia vipeltäjiä ovat tietoiskusivujen mukaan mm. hobo spider (jonka kanssa olemme jo oletettavasti tehneet tuttavuutta Suomessa), ruskea erakkohämähäkki (recluse spider), musta leski (black widow) ja heinähämähäkki (vapaasti suomennettuna).
Purevat hämähäkit saattavat piiloutua ihmisen kenkään, jonka takia popot pitäisi kuulema ravistella ennen jalkaan laittamista. Tässä päivänä muutamana valkoinen, eteerisen laiha ja pitkäjalkainen blondihämähäkki oli tehnyt ison verkon Jänismiehen vaelluskenkään. Minusta se oli vain huvittavaa, sillä se nyt ei ainakaan kuulunut vaarallisten listalle joten annoin sen olla. Suomen päässä uumoiltiin, että ehkä kyseessä saattaisi olla Paris Hilton -hämähäkki ja minun olisi syytä käydä vilkaisemassa josko sillä olisi kainalossaan timangein koristeltu Guccin laukku tai verkon reunassa Swarovskeja. Mahdollista pöllypäistä käyttäytymistä ja laukusta löytyvää uskonnollista kirjallisuutta uumoiltiin myös hyviksi tunnistusmerkeiksi.
Jänismies seuraili eilen yöllä, kuinka katonrajassa kohtuullisen pitkäjalkainen ja kookas yksilö teki tunnollista tarkastuskierrosta verkossaan. Kävi ilmi, että se on verkottanut lähes koko katonrajan kummitustalomaisilla roikkuhöytyvillä, tai sitten se vain vaihtoehtoisesti käytti muiden tekemiä verkkoja hyväkseen. Minua huomattavasti arachnofoobisempi Jänismies (häntä on kuulema joskus purrut hämähäkki) ei ollut lainkaan tyytyväinen siihen, että kömpelöhkösti koikkelehtiva koipeliini jojoili katossa sänkymme yläpuolella. Hän oli nimittäin herännyt eräänä iltana siihen, että moinen mennä vilisti villisti pitkin hänen peittoaan.
Herkuteltuani hetken aikaa vallan humoristisella ajatuksella, että hämähäkkihän voisi ryömiä nukkuessa vaikkapa Jänismiehen isoon nenään tutkailemaan uusia kotikolomahdollisuuksia, lohdutin nyrpeän näköistä siippaani sillä, että pitkäjalkaiset, vaaksiaisia muistuttavat lukit eivät siis ihan aikuisten oikeasti ole ihmiselle vaarallisia. Sitäpaitsi, vaikka hämähäkeillä on yhtä heimoa lukuunottamatta kaikilla myrkkyrauhaset, ne ovat todella harvoin vaarallisia selkärankaisille. Ja jos joku sattuisi Jänismiestä puraisemaankin, niin hänellähän olisi tiedemiehenä oivallinen tilaisuus ryhtyä uudeksi hämähäkkimieheksi.
Mielenrauhan takaamiseksi selailin hetken nettiä ja päädyin sivulle, jossa todettiin että pitkäjalkainen lukki nimeltä “Daddy-o-long-leg” kuuluu sittenkin maailman vaarallisimpien hämähäkkien joukkoon…
Tuota en kyllä niellyt kakistelematta. En ole koskaan kuullut, että lukin puremasta olisi koitunut ihmisille vahinkoa, mutta sitten mieleeni alkoi hiipiä muistoja siitä, että lapsena minua peloteltiin aina kauheasti sekä lukeilla, että hyvin saman näköisillä lentävillä vaaksiaisilla. Muistaakseni mummo maalaili kauhukuvia siitä, mitä tapahtuisi jos niistä jompikumpi pääsisi puremaan. Etenkin vaaksiaisen puremasta mummo väitti tulevan niin ison paukaman että puoli päätä turpoaa. Sen tähden nuo vaarattomat kummitushättiäiset aiheuttavat vaarattomuudestaan huolimatta vieläkin lieviä inhon väristyksiä selkäpiissäni. Kun rupesin perkaamaan asiaa oikein toden teolla, kävi ilmi että kyse on pelkästä maailmanlaajuisesta myytistä, joka on murrettu useaan otteeseen, jopa Myth Bustersien toimesta. Pitkäjalkahämähäkit eivät edes pysty puremaan ihmisen ihon läpi, vaikka niillä nyt myrkkyhampaat olisikin. Pitkäjalkojen vaarallisuus lienee saanut vettä myllyynsä siitä, että ne pystyvät tappamaan muita tunnetusti myrkyllisiä hämähäkkejä, black widow mukaan lukien.
Täytynee siis vielä hetki punnita, josko häädämme pitkäjalkapapparaisen ulkoilmaan vai annammeko sen sittenkin jäädä talouteemme vikittelemään mahdollisesti kulmille ilmaantuvia, punaista kastimerkkiä takaruumiissaan kantavia mustia leskiä.
Oheisessa kuvassa esitellään Pohjois-Amerikan ikävät kahdeksanjalkaiset pureman vakavuuden mukaan luokiteltuna.
