Arkisto kategorialle ‘THANKSGIVING DAY’

h1

Thanksgiving Day

marraskuu 26, 2007

Saimme kutsun kiitospäivän aterialle pariskunnalta, jota emme entuudestaan tunne, muuta kuin lyhyehkön keskustelun perusteella. Se oli todella ystävällistä ja avosydämistä. Pääsimme näkemään, mitä tämän kyseisen juhlan juhliminen Amerikassa perimmiltään tarkoittaa.

Aivan kuin juhlan keskipisteenä olevasta ruokalajista muistuttaen, juhlapaikkaan saapuessamme vastaamme ryntäsi parkkipaikalla jostain metsästä klukluttava villikalkkunalauma. En ollutkaan vielä nähnyt niitä tähän mennessä, vaikka olin toivonut. Kalkkunahan on siis koko juhlan ylväs symboli ja pääruoka, kuten kinkku suomalaisessa joulussa. Historiallisesti kiitospäivän juhlan muuten kerrotaan perustuvan siihen, että intiaanit toivat ruokaa nälkää näkeville ja vieraassa maassa toistaitoisille uudisasukkaille. Tätä tarinaa ei kuitenkaan erityisesti korosteta, vaan puhutaan vain erityisestä  juhlasta syksyn antimien kunniaksi.

Illallinen oli suorastaan tyrmäävän huolellisesti ja monipuolisesti valmistettu ja eteni alkujuomista keittoon, sitten ihanasti rosmariinilla maustettuun luomukalkkunaan, lukuisiin lisäkeruokiin, kuten esimerkiksi sherryllä maustettuun herkulliseen perunalaatikkoon ja kirpsakkaan salaattiin. Koko komeuden kruunasi maustetun kermavaahdon kera syötävä kurpitsapiirakka, kahvi ja konjakki. Vähääkään liioittelematta, oli todella niin hyvää, että piti pyytää ihan yhden herkullisimman ruuan, eli makean perunalaatikon reseptiä, jonka pistän tähän loppuun!

Täytyy sanoa, että vaivannäkö jota illallisen valmistanut pariskunta oli nähnyt, teki minuun suuren vaikutuksen. Jos joutuisin itse vastaamaan tuollaisista herkuista ja koko illan sujuvuudesta, kihoaisi otsalle hikihelmi jos toinenkin. Mutta niinhän se kuulema onkin, että tuota juhlaa järjestellään todella suurella vaivannäöllä suurimmassa osaa amerikkalaisia koteja. Se on kuulema jopa jouluakin suurempi perhejuhla. On muuten ihan yleinen klisee kuvailla esim. sarjakuvissa sitä täpinää, joka perheen naispuoliset jäsenet valtaa kun he hermoilevat siitä, että kaikki (erityisesti kalkkuna) on illallisella täydellistä.

Amerikkalainen ystävämme kiteytti kiitospäivän mentaliteetin vitsikkäästi toteamalla, että tämä maa olisi kaikkein helpointa valloittaa juuri kiitospäivän jälkeisenä päivänä. Silloin koko Amerikka kuulema makaa käytännössä ähkyä potien sänkyjen ja sohvien pohjalla kalkkunan rääppeitä natustellen ja ruuansulatusvaivoja valitellen. Kukaan tuskin jaksaisi nostaa sormeaankaan vastalauseeksi.

Itselleni illallisesta ei tullut minkään laista ähkyä eikä krapulaa, sillä ruoka oli mielestäni hyvin suunniteltu, eikä se monipuolisuudesta huolimatta ollut mitenkään liiallinen vaan juuri sopiva. Isäntäpariskunnan elämäntarinat ja kokemukset olivat myös todella kiinnostavia ja kuusi tuntia hurahti heidän seurassaan ihan huomaamatta. Heidän estetiikan tajunsa, joka näkyi esim. talon sisustuksessa ja valokuvissa, heijasti samaa taiteellisuutta ja älykkyyttä kuin heidän valitsemansa menestyksekkäät elämänuratkin. Erityisesti minua kiehtoivat isännän panteistiset ajatukset, jotka yllättäen melkoisesta ikäerosta huolimatta osoittautuivat samankaltaisiksi omieni kanssa. Tähän tosin lisättäköön, että kumpikaan pariskunnasta ei ole natiivi, mutta ovat kylläkin asuneet suurimman osan elämästään Amerikassa.

Olipahan vain päivä, josta voi vain sanoa, että suurkiitos.

Sweet potato casserole

Serves 12—16

you need…
About 2 hours
Electric mixer or food processor
Baking dish that easily holds 9 cups

6 large sweet potatoes—about 5 pounds
7 tablespoons butter, softened
1/2 cup half and half
1/2 cup Madeira* or dry sherry
1 tablespoon grated orange rind
1/2 teaspoon ground cinnamon
1/2 teaspoon salt
1/2 teaspoon nutmeg

Optional toppings:
1 tablespoon cold butter
or 1/2 cup chopped pecans or walnuts

1. Jab the potatoes in several places with a fork and lay them on the rack of a 375 degree F oven for about an hour (put a cookie sheet on the rack below to catch drips). They are done when a knife slips in and out easily. Meanwhile, butter the 9-cup baking dish and set it aside.

2. When the sweet potatoes are done, hold them under cold water and pull off the skin. It will come off in wide strips. Use an electric mixer or food processor to whip the potatoes with the butter, half & half, Madeira, orange rind, and spices. Taste and adjust the seasoning.

3. Plop the mixture into a buttered baking dish, level with the back of a spoon and top with chopped nuts or dot with slivers of butter.

3a. Cover and refrigerate if you are making this in advance.

4. When you are ready to cook this, bake uncovered for 25 minutes at about 350 degrees F. (Plan on about 45 minutes if the casserole is cold.)

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.