Ithacasta paljastui meille eräs “piilossa” oleva, vuonna 1930 tehty tekojärvi vasta viime syksynä. Verkossa ei järven sijainnista paljon huudella (tai sitten en vaan osaa etsiä jenkkilogiikalla), joten sen löytäminen ei ole mikään itsestäänselvyys. Mutta se on kiva paikka ja useimmiten hyvin rauhallinen.
Erittäin näkyvällä paikalla sijaitsevan ja helposti löydettävissä olevan Buttermilk Falls -reitistön takaa jatkuu polku (Bear Trail) leirintäalueelle ja Treman Lake – nimiselle tekojärvelle asti. Leirintäalueen parkkipaikalle asti pääsee toki autollakin joko yhdistelmää Stone Quarey Road & W. King Road tai sitten Sandbank Road& W.King Road -käyttäen, mutta kesäaikaan kannattaa tietenkin reippailla mieluummin auki olevaa idyllistä rotkopolkua pitkin.
Leirintäalueen takaa kulkee virtaavan joen yli (kyllä, autolla ajetaan matalassa vedessä) menevä tie, joka päätyy piknikpaikalle. Piknikpaikan ohi menemällä edessä aukeavat ensin Treman Lake Fallsit. Niiden yli kulkee vain kesäaikaan auki oleva silta, joka johtaa rakenteiltaan kiinanmuurimaiselle korkealle padolle. Kävimme toki talvellakin pyörähtämässä padolla asti ja kiipesimme “ANKARASTI KIELLETTYY” -kylttien yli, mutta polku on tosiaan turhan liukas ja vaikeakulkuinen, että sinne kannattaisi sen pidemmälle mennä luistelemaan.
Padon reunalta aukeavat kivat näkymät tekojärvelle, jossa soutelee paljon sorsia ja hanhia. Ruska on eritoten kaunis tällä alueella. Padolla näkee usein myös ihmisiä kalassa. Padon harjanteen yli k’äpyttelemällä pääsee järven rantaa seurailevalle metsäpolulle, jolla tulee heti vastaan kiva näköalajyrkänne. Siellä on lupsakkaa istua kesällä ja ihastella ympärillä pörrääviä “darteja”, rubiininpunaisia pieniä sudenkorentoja. Noita punaisia sudareita en muuten ole muualla Ithacassa nähnyt ainuttakaan kertaa, joten mieluisa yllätys sekin. Connecticutissa ja Long Islandilla käydessäni sen sijaan paljonkin.
Polku tekee luupin järven ympäri ja järven päästä on vielä mahdollista jatkaa rotkonpohjaa pitkin kävellen pienehköille piiloputouksille. Kävellessämme siellä syksyllä, edellämme kulkevat ihmiset riisutuivat yhtäkkiä täysin alasti ja menivät meistä tuon taivaallista välittämättä uimaan putouksen altaaseen. Meillä oli molemmilla varmaan hetken aikaa (amerikka on selvästi aivopessyt meitä huomaamatta!) naamoillamme Pulttiboisin nuorisopastori Leon ilme, kun häveliäästi poistuimme paikalta ja tun simme itsemme tirkistelijöiksi. Hetken päästä tosin olimme jo sitä mieltä, että mahtavia tyyppejä – meidänkin täytyy kokeilla seuraavana kesänä kunhan vedet hiukan lämpeävät. Ja mikä paikka tuo salaputous olisikaan joillekin eteerisille aamunkoitossa otetuille usvakuville kylpevine vedenneitoineen tai näkkeineen… Hmmmm! Löytyisiköhän jostain vihreää, Jänismiehelle sopivaa peruukkia!
