
Sushi O Sake Japanese Restaurant, Ithaca NY
maaliskuu 8, 2009Kulinaristiset elämyksemme Ithacassa ovat kehittymässä erittäin myönteiseen suuntaan. Sääntö tässä näyttää olevan se, että pitää vain sinnikkäästi etsiä, etsiä, etsiä ja kokeilla ihan kaikkea mahdollista, että alkaa löytymään niitä todellisia mielihyvän lähteitä ja helmiä. Asiaan voi vaikuttaa myös se, että epäilen makuaistiimme alkaneen ilmaantua muutoksia. Herkkyys tietyille oudoillekin vivahteille on selkeästi lisääntymään päin, samalla kun auvoisat muistot suomaisesta höyryävästä ruisleivästä, savukalasta, Nummis pizzoista, salmiakista ja muista kotimaan ihanista eineksistä ovat alkaneet vähä kerrassaan haalistua. Ei unohtua, mutta ehkä antaa tilaa muillekin kokemuksille, huolimatta siitä etteivät uutuudet ehkä kuitenkaan vedä vertoja kotimaisille.
Ulkona syömisen viehättävyyttä ja vetovoimaa täällä muuten lisää huomattavasti se, että se on vain kerta kaikkiaan niin paljon halvempaa. Samalla hinnalla, mitä Suomessa käy kietaisemassa naamaansa kahvit ja pienen leivoksen, saa täällä jo syötyä kohtuullisen hyvän aterian. Täytynee ottaa kaikki ilo irti, sillä Suomeen palattuamme tämä kokeileva luksus tuskin tulee jatkumaan ainakaan tällä tiuhuudella.
Tämän viikonlopun kokeiluissa menimme keskustassa, osoitteessa 107 N Aurora St sijaitsevaan japanilaiseen paikkaan nimeltä Sushi O Sake Japanese Restaurant.
Paikka on hyvin siisti ja pelkistetty ulkoasultaan. Kokit sekä henkilökunta näyttivät niin viimeisen päälle suitulta, että hetken käväisi mielessä, että olisiko sinne pitänyt peräti pukeutua erityisemmin. Noo, tuli sinne hetken päästä eräs TKD-opettajistammekin seurueineen, ihan normaalin arkipäiväisissä asusteissa, joten ei tarvinnut asiaa kauemmin murehtia.
Tilasin itse alkuruuaksi tarjoillun Miso-keiton lisäksi Ura-nimisen sushirullan. Annoksessa oli kuusi savulohta sisältävää sushipalaa, jotka olivat melkein liian isoja siihen, että olisivat mahtuneet kunnialla suuhun. Niissä oli hieman taiteilemista syömäpuikkojen ja siivon pureskelun (=posket pullollaan moussuttamisen) kanssa, mutta helkutin hyviä ne olivat. Puikkojen lisäksi ei tuotu haarukoita pöytään, joten ravintola edellyttää hienoista sorminäppäryyttä ja puikkojen käytön taitoa.
Jänismies tilasi oikein kunnon aterian, johon kuului alkuruokasalaattia ja iso kulhollinen erilaisia meren älliäisiä sisältävää keittoa. Annoksessa oli ainakin lohiviipaleita, sinisimpukoita, katkarapuja ja jotain pienen meduusan näköisiä pussukoita (jotka olivat todennäköisesti kampasimpukoita), lasimaisia nuudeleita ja ehkä merilevää. Lisukkeena tarjoiltiin riisiä. Taitavasti tuo siippa vaan kalasteli puikoillaan kiinteät palaset keittonsa seasta, hän kun on meidän perheemme sorminäppäryysvirtuoosi.
Ihanan kevyt ja maistava ateria kaiken kaikkiaan. Tänne tuon ehdottomasti kevään odotetut vieraani.
Kuulostaa hyvältä aterialta ja paikalta.Yhdysvalloissa tosiaankin pystyi syömään usein ulkona, toisin kuin Suomessa.Samoin Venezuelassa ulkona syöminen oli jopa melkein halvempaa kuin ruuan itse valmistaminen. Asuessani Floridassa en voinut olla ihmettelemättä kiinalaisravintolaa, jossa aivan uskomattoman laaja buffet maksoi 6.99 taalaa.Yleensä söin siellä tosi hyvää sushia niin paljon kuin napa sieti. Jos siellä edelleenkin asuisin, varmaan useimmin siellä söisin kuin kotona.